Leader Suupohjan uutiskirje 5/2018

Kiritaipaleella kohti Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkia

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark projektissa on alkanut kiritaival; hakemuksen tulee olla UNESCOLLA tämän vuoden marraskuun loppuun mennessä. Hakemus käy vielä ennen UNESCOLLE lähettämistä Suomen Geopark -toimikunnan tarkastuksessa.

Ihan lyhyestä paperista ei ole kyse; hakemuksessa on 50 sivua ja 150 liitteitä päälle. Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin projektihenkilöstö on tehnyt perusteellista työtä sidosryhmien avustamana, ja ensi keväänä olemme sitten viisaampia siitä, miten UNESCO anomukseemme suhtautuu.

Mikäli Geoparkimme pääsee jatkoon, ensi kesänä on alueellamme kansainvälinen arviointiryhmä suorittamassa tarkempia tutkimuksiaan. Unesco myöntää Geopark-statuksen keväällä 2020, mikäli alue täyttää sen vaatimukset.

Kauhajoen kaupunginjohtaja Linda Leinonen allekirjoittamassa Geopark-yhdistyksen perustamisasiakirjaa Kankaanpäässä 10.10.2018. Kuva: Pasi Talvitie.

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark-yhdistys perustettiin Kankaanpäässä 10.10.2018. Perustajajäseninä ovat alueen kaikki kunnat: Honkajoki, Isojoki, Jämijärvi, Kankaanpää, Karijoki, Karvia, Kauhajoki, Kihniö, Parkano ja Siikainen. Yhdistyksen asiantuntijakumppanit ovat Metsähallitus sekä Luonnonvarakeskus Luke.

Yhdistykseen voi liittyä jäseneksi yrittäjänä, henkilönä tai kannatusjäsenenä. Yhdistyksellä on ja tulee olla budjetti aina neljäksi vuodeksi takaamaan jatkuvuutta ja selkeät toimintaan liittyvät suunnitelmat. Lisäksi yhdistyksellä tulee olla palkattua henkilöstöä vähintään 1,5, joista toinen on geologi.

Geoparkia ei voi hallinnoida yksityinen yritys vaan esimerkiksi yhdistys tai kehitysyhtiö. Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark yhdistyksen kotipaikkana on Kankaanpää, yhdistyksen toimisto sijaitsee Parkanossa Luken tiloissa ja matkailuhankkeita hoidetaan Kauhajoelta. Koko alueen matkailua on kehitetty viime vuoden lopulta lähtien Suupohjan Leaderin ja Pohjois-Satakunnan Leaderin yhteisellä hankkeella.

 

 

HiljaHelena - matkaajien koti

Mari Seppänen suunnitteli ja valmisti naisten neulemallistoa omassa yrityksessään. Hän matkusti paljon työnsä puolesta. Myös lomalla Mari suuntasi miehensä Pasin kanssa reissuun, usein Skotlantiin. Loma- ja työmatkailusta inspiroituneena Seppäset alkoivat pohtia oman majoituspalvelun perustamista.

- Alussa ajatuksena oli, että siitä tulisi sellainen pieni sivubisnes, mutta vuosien varrella asiat muuttuivat. Jouduin lopettamaan edellisen työni terveydellisistä syistä, jolloin HiljaHelenan yrittäjyydestä tuli päätyö.

Edellisessä työssä paljon matkusteltuaan Mari Seppänen näki kasvottomia ketjuhotelleja. Siitä syntyi ajatus luoda kodinomainen majoituspalvelu HiljaHelena.

Kodinomainen ja rauhallinen

Kurikan keskustassa sijaitsevan HiljaHelenan asiakkaat ovat ympäri Suomea, mutta yöpyjiä tulee myös ulkomailta.

- Pääsääntöisesti asiakkaat ovat kaukaa tulevia työmatkalaisia. Useimmilla vapaa-ajan matkailijoilla on jokin sidos alueeseen.
HiljaHelena on kodintuntuinen ja rauhallinen paikka matkalaiselle. Marin suunnittelema sisustus luo viihtyisän ja kodikkaan tunnelman.
- Suunnittelutyössä on tärkeää, että kaikessa on ajatus, josta jalostuu idea. Lähden aina käytettävyys edellä. Avukseni tuli rakennuspiirtäjä, joka osasi kuvittaa ideani.
HiljaHelenassa on tilaa 20 yöpyjälle. Huoneet ovat pääasiassa kahden hengen huoneita, mutta tarpeen vaatiessa kahteen isompaan huoneeseen saa lisävuoteen.
- Tarkoitus on, että huoneissa käydään vain nukkumassa. Oleskelutila on kaikille yöpyjille yhteinen ja täällä voi viettää aikaa. Myös aamupala tarjoillaan tässä pöydän ääressä.
Aamupala on aina tuoretta, koska se valmistetaan asiakkaan toivomaan aikaan.

Oma juttu

Mari pitää yrittäjyyttä positiivisena asiana.

- Koen yrittäjyyden omaksi jutukseni. Vielä kun on saanut luotua oman konseptin, jonka asiakkaat ovat löytäneet, HiljaHelenan yrittäjä sanoo ja jatkaa:
- Yrittäjää ymmärtää parhaiten toinen yrittäjä. Yrittäjäyhdistystoiminta on arvokasta, mutta myös läheisten ja ystävien tuki on kallisarvoista.
Yrittäjyys on läsnä myös perheen arjessa, kun Pasi on Marin yhtiökumppanina ja miehellä on myös oma yritys.
- Olemme todella hyvä tiimi. Pasi tulee tähän avuksi, kun on poikkeuksellisen kova kiire.
Mari pitää yrittäjyydessä myös siitä puolesta, että itseään saa kehittää jatkuvasti.
- Maailma muuttuu nyt kovalla vauhdilla. Kun vastaan tulee muutos tai ongelmatilanne, täytyy vain etsiä ratkaisu siihen.
Mari ei näe itseään muussa työssä, vaan nauttii täysillä HiljaHelenan pyörittämisestä. Oman vision toteuttamisessa suuri merkitys on ollut Leader Suupohjan myöntämällä yritystuella.

Myötäelämistä

HiljaHelenassa kohtaa aika ajoin elämän valot ja varjot.

- Monta asiaa saa myötäelää: bisnesasioita, jännittää urheilijoiden tulevia kisoja tai olla tukemassa vieraita, jotka ovat tulleet saattohoitamaan läheistään.
Majoituspalvelun pyörittäminen vaatiikin hyviä vuorovaikutustaitoja ja sopeutumista eri tilanteisiin.
- Toivon, että omalla elämänkokemuksella ja pienillä teoilla osaan auttaa ja helpottaa vieraiden arkea. Teen parhaani, että asiakas viihtyy meillä ja lähtee hyvällä mielellä pois.
Vuosien aikana HiljaHelenalle on tullut myös paljon vakiasiakkaita.
- Joidenkin kanssa voidaan jatkaa juttua siitä, mihin olemme viimeksi jääneet. Kivointa on rupattelu aamupalan yhteydessä.

Teksti ja kuva: Marjukka Mäkinen

 

 

Luonto tekee hyvää

Suupohjan luonto on uskomattoman monipuolinen ja yllättävä. Seudulta löytyy upeita kulttuuri- ja luonnonmaisemia. Näissä ympäristöissä on rikas lajisto, ja maisemiin liittyy kiinnostavia tarinoita.

Luonnossa liikkuminen tekee hyvää mielelle ja ruumiille. Vaihtelevilla poluilla matka taittuu kuin huomaamatta. Raitis ilma ja rauhallinen ympäristö vapauttavat mielen. Luonto ravitsee silmien lisäksi kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaistia. Luonnossa voi harjoittaa fyysistä tasapainoa tai hakea eväitä henkiseen tasapainon kehittämiseen. Luonnossa liikkuminen vahvistaa kuntoa, lisää virkeyttä ja antaa tilaa uusille ajatuksille.

Retkillä voi myös tutustua muihin luonnosta kiinnostuneisiin ihmisiin. Yhdessä koetuista retkistä jää hieno muisto ja paljon luontotietoa omilla retkillä hyödynnettäväksi.

Luonnon suotuisia terveysvaikutuksia:
• 10 minuuttia metsässä: verenpaineesi alkaa laskea ja pulssisi tasoittua.
• 20 minuuttia metsässä: tunnet, kuinka mielialasi kohoaa.
• 1 tunti metsässä: tarkkaavaisuutesi paranee.
• 2 tuntia metsässä: elimistösi puolustuskyky paranee.
• Retki metsään rauhoittaa, rentouttaa, vähentää stressihormonin eritystä ja parantaa keskittymiskykyä. 60% ympäristöstäsi pitäisi olla metsää, jotta voisit hyvin.

Mitä useammin metsässä käyt ja mitä pitempään siellä viihdyt, sitä paremmin voit!
(Lähteet: Forest & medicine -tutkimus ja Metsäntutkimuslaitos.)

Näet luonnon uusin silmin, kun lähdet luontoon oppaan johdolla. Retket ovat noin 3-5 kilometrin mittaisia ja kestoltaan noin 3 tuntia. Opastuksen lisäksi retkiin kuuluu evästauko laavulla/kodalla/taukopaikalla, makkarat, nokipannukahvit ja mehut. Oppaanamme toimii Ismo Nousiainen, Taikapolku-yrityksestä.

Retket ovat maksuttomia ja soveltuvat kaikenikäisille. Säänmukainen pukeutuminen ja iltaretkelle otsalamppu. Tervetuloa!

Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset aina retkiviikon torstaihin mennessä, Tuija Takamäki 040 7055 801, tuija.takamaki(at)leadersuupohja.fi. Retket järjestetään osana Leader Suupohjan Kylille II hanketta.

Valloita Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto

su 28.10. klo 13 Kauhaneva
Kokoontumispaikka: Kauhanevan pohjoinen parkkipaikka, Nummikangas/Kyrönkankaan kesätie, Kauhajoki

Kauhanevan luontoon ja reiteille

Eteläisen Suomen hienoimpiin kuuluva suokokonaisuus löytyy Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistosta. Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto yllättää. Kauhanevan laaja allikkoalue on monen pohjoisen suolinnun kesäinen pesäpaikka. Komeimmillaan Kauhaneva aukeaa laajana suolakeutena, jonka takana siintää Lauhanvuori. Kauhanevan pitkoksilla suoluontoon on helppo tutustua.

Kauhanevan kierros esittelee kansallispuiston tärkeimmät nähtävyydet. Suolakeus avautuu koko komeudessaan näkötornista, mutta suon tuoksut ja tunnelmat aistii parhaiten allikoiden lomassa mutkittelevalta pitkosreitiltä. Kierroksen paluuosuuden voi kulkea keskiaikaista valtaväylää eli Kyrönkankaan kesätietä. Mitä kaikkea Kauhanevan maisemat kätkevätkään uumeniinsa? Retken kruunaa nuotiolla tai allikoiden rannalla nautitut eväät. Kauhanevan kierrokselle kertyy matkaa noin viisi kilometriä helppokulkuisella reitillä.

Kuva: Ismo Nousiainen

Koe Pyhävuoren ja Susiluolan ainutlaatuiset maisemat

su 4.11. klo 13 Pyhävuori ja Susiluola
Kokoontumispaikka: Paarmanninvuoren hiihtomaja, Kristiinantie 167, Karijoki

Pyhävuoren kalliot ja kivipellot edustavat eteläisen Pohjanmaan hienointa antia. Susivuoren luolalla pääsee eläytymään vuosituhansien takaiseen tunnelmaan. Susiluolalla on ehkä asuttu jo ennen viimeisintä jääkautta.

Jääkautiset kivimuodostelmat (pirunpellot), jylhät kallioseinämät, Suomen suurin luola, rotkot, lehdot ja kangasmaat tekevät Pyhävuoren maisemasta ainutlaatuisen. Sen kasvisto on runsas ja uniikki.

Pyhävuoren vaihteleva maasto on oivallinen retkikohde luonnonystävälle, vaeltajalle, hiihtäjälle, kuntoilijalle, historian tutkijalle, kasvitieteilijälle, sieni-ihmiselle, marjastajalle… Siis kaikille kehonsa ja mielensä kunnosta huolehtiville. Alueen kumpuileva maasto on mainio harjoituspaikka monen urheilumuodon harrastajalle kautta vuoden.

Kuva: Ismo Nousiainen

Tutustu Ikkelänjoen erämaisiin maisemiin hämärtyvässä illassa

la 17.11. klo 16 Aronkylä, Ikkelänjoki
Kokoontumispaikka: Huuskontie/Kuksapolku -risteys
[Ajo-ohje: Aronkylästä Tokerotietä 3,7 km / Huuskontie 0,7 km]

Retki syksyisen pimeään metsään, mukaan otsalamppu.

Kauhajoen Aronkylään on muodostunut mukava retkikohde. Partiolaiset eli Kauhajoen Kytöveikot ovat rakentaneet Ikkelänjoen varteen pari laavua ja niiden ympärille vajaan parin kilometrin mittaisen polun. Polku tuo alueen retkikohteisiin ihan uuden maisemaelementin - metsäisen joen. Ikkelänjoen ympäristön metsät ovat suurelta osin karuja mäntykankaita, joiden lomassa on runsaasti myös soita.

Kalastajien hyvin tuntema koskijakso levittäytyy parin kilometrin matkalle Asuulin suvannon molemmin puolin. Alavirrassa kosket ulottuvat Aronkylän taajaman laidoille asti. Loppusyksyllä jokivarressa on hieno tunnelma. Verkkaisesti virtaava joki höyryää hennosti. Tiheän kuusikon läpi jokilaakson pohjalle yltää vain kapeita valopilareita. Valot värittävät hienosti jokilaakson kosteutta ja laavuilta nousevia savuja…

Kuva: Ismo Nousiainen

 

 

Kylille-hankkeen digiteemassa tapahtuu

Digiteemassa on seniorien digikahviloiden lisäksi tulossa monenlaista muutakin tapahtumaa ja koulutusta vielä loppuvuodesta

  • Drone-kuvauskurssi – Ilmakuvauksen perusteet kuvauskopterilla
    7. ja 10.11. Kauhajoella ja 21. ja 24.11 Kurikassa

Nykyisin saa jo kohtuullisen edullisesti kuvauskoptereita, joilla tuotetaan hyvin korkealaatuista kuvaa. Laitteiden ja ohjaimien automaation ja sovellusten avulla lennättäminen on helppoa jo pienellä harjoittelulla. Lentämisen tekniikan lisäksi hyvän videon tuottamiseen kannattaa panostaa, lisäksi on hallittava ilmakuvauksessa ominaiset elementit; valaistus, sää, kuvakulmat, kamera-ajot dronella, myös säännöstö ja viranomaismääräykset on syytä tietää.

Tällä kurssilla opit edellä mainittuja asioita eli mm. dronelentämisen perusteet, turvalliset toimintatavat, alan säännöstön, kamera-asetukset ilmakuvauksessa, materiaalin siirtämisen tietokoneelle ja videoeditoinnin perusteet.

Kurssin ensimmäinen päivä käytetään aiheen teorian käsittelemiseen. Kauhajoen koulutus tapahtuu Teknologiakeskus Logistian Innolabrassa ja Kurikassa teoriaosuus pidetään Yrityspalvelupiste Formussa. Kurssien jälkimmäinen päivä on ”lentopäivä”, jolloin harjoitellaan erilaisia kuvaus- ja lentotehtäviä käytännössä ja sen jälkeen myös editoidaan kuvattuja videoita.

Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka aikovat käyttää dronea laadukkaan videon tuottamiseen. Aiempaa kokemusta kuvauskoptereista, ilmakuvauksesta tai dronelentämisestä ei tarvita, ei myöskään omia laitteita.

Ilmoittautumiset ensimmäiselle kurssille pe 2.11 klo 15 ja toiselle kurssille pe 16.11 klo 15 mennessä, kursseille mahtuu 12 henkilöä. Ilmoittautumiset Tuija Takamäki 040 7055 801, tuija.takamaki@leadersuupohja.fi.

Koulutukset ovat osa Leader Suupohjan Kylille II hanketta ja ovat osallistujille maksuttomia!
Tervetuloa kaikki dronekuvauksesta kiinnostuneet! Kahvitarjoilu!

  • Marraskuussa on tulossa nostalgianälkäisille retropeli-ilta Nintendolaitteilla sekä makerspace-iltoja eri teemoista, mm. 3D-tulostuksen ajokortti, Vaasa Hacklabin vetämät verstaat jne., näistä lisää myöhemmin!

 

 

Yhdistysten pihat paremmiksi

Keväällä alkanut Pihat ja pientareet -hanke on kiertänyt alueelta mukaan ilmoittautuneessa 11 kohteessa ja työstänyt yhteistyössä alueille tehtäviä maisemasuunnitelmia. Monen yhdistyksen alueella ympäristön kohennustyöt on jo aloitettu, ja pienilläkin muutoksilla on saatu paljon aikaan.

Hankkeeseen osallistuneiden yhdistysten suunnitelmat alkavat olla jo pitkällä. Yhteisten suunnittelutapaamisten aikana on käyty läpi yhdistysten ympäristöjen kehittämismahdollisuuksia ja yhdistysten resursseja alueiden kunnostukseen. Kohteissa on käyty läpi alueelle tehtäviä kevyempiä huoltotöitä, kuten puun kaatoja ja parkkialueiden huoltotöitä, mutta myös isompia uusien alueiden perustamisia maansiirtoineen ja uutta toimintaa mahdollistavine rakennuksineen.

Kohteissa on käyty läpi myös alueen ylläpitäjän vastuukysymyksiä. Muun muassa jyrkkiä rinteitä ja vaaranpaikkoja löytyy usean yhdistyksen alueelta, ja niiden merkkaamisesta ja turvallisuudesta on vastuussa alueen ylläpitäjä. Useissa yhdistyksissä ympäristönhoitotöitä on jo aloitettu, ja suunnitelmissa on myös itsenäisiä investointihankkeita parannustöiden vaatimiin investointeihin.

Lisähaku Pihat ja pientareet -hankkeeseen

Hankkeeseen etsitään nyt uusia kohteita Leader Suupohjan alueen yhdistyksistä. Mukaan voi ilmoittautua Leader Suupohjan nettisivujen kautta.

Yhdistysten on mahdollisuus saada alueelleen yhteistyössä työstetty maisemasuunnitelma, joka mahdollistaa alueen kehittämisen. Usein yhdistysten alueet kohentuvat jo pienimuotoisilla huoltotöillä, mutta suunnitelmiin kirjataan myös pidempiaikaisia maisemanhoitotöitä. Mukaan ilmoittautuvien kohteiden maasto työt aloitetaan mahdollisuuksien mukaan syksyn 2018 aikana ja suunnitelmia muokataan yhteistyössä valmiiksi kevään 2019 aikana. Suunnitelmat valmistuvat vaiheittain kesään 2019 mennessä.

Uusi teemahanke tulossa

Leader Suupohjassa on suunnitteilla uusi teemahanke, jonka toimet kohdistuvat yhdistysten ylläpitämille ulkoalueille. Hanke on suunnitelmissa avata jo loppuvuoden aikana niin, että hankkeen toimet saadaan toteutettua kesän 2019 aikana. Teemahankkeen aukeamisesta tiedotetaan erikseen. Seuraa ilmoittelua!

 

 

Liity jäseneksi - nappaa kinkku!

Syksy on oivaa aikaa aktivoitumiselle. Tämä pätee myös aktivoitumiseen oman kotiseudun kehittämistyössä. Tätä vauhdittaakseen Leader Suupohja on käynnistänyt jäsenkampanjan ajalle 13.9-12.12.2018.

Jäsenkampanjan avulla tähtäämme aktiivisen ja kehittämishaluisen jäsenporukkamme kasvattamiseen. Näin voimme tulevan EU-ohjelmakauden vaihtumisen kynnyksellä osoittaa Maa- ja metsätalousministeriölle, että Suupohjassa piisaa yksityisiä henkilöitä, yhdistyksiä ja yrityksiä, jotka haluavat tehdä hyvää työtä oman kotiseutunsa ja sen kehittämisen eteen. Se näkyy suoraan siinä rahapussissa, joka meille paikalliseen kehittämiseen tulevaisuudessa myönnetään!

Leader Suupohjan jäsenyys yksityisille henkilöille maksaa 10€ vuodessa ja yhdistyksille ja yrityksille 35€/vuosi. Se tarjoaa mahdollisuuden yhdistyksen oman VIRE-rahan hakemiseen, vaikuttamisen yleisessä kokouksessa, säännöllisesti ilmestyvän sähköisen uutiskirjeen ja muita jäsenetuja, kuten matkoja ja ilmaisia sisäänpääsyjä erilaisiin tapahtumiin.

Mikäli koet tärkeäksi liittyä jäseneksi, onnistuu se seuraavin tavoin:

Toimistomme löytyvät osoitteista Teknologiapuisto 1, Kauhajoki ja Keskuspuistikko 14, Kurikka.

Jäsenkampanja jatkuu 12.12.2018 saakka. Kampanja-aikana jäseneksi liittyneiden kesken arvomme 3 joulupöydän kunkkua, juhlakinkkua!

Tehdään yhdessä kotiseudusta entistä viihtyisämpi paikka asua ja elää!

-Leader Suupohjan henkilöstö ja hallitus-

 

Kansainvälisyyssäpinää syksyyn

Kiikarissa kansainvälisyys -hanke on päässyt syksyn lehtien kellastumisen myötä toiminnassaan hyvään säpinään. Hankkeen puitteissa järjestetyt nuorten "Let's go on an adventure!" -kansainvälisyysinfot ovat kiertäneet jo Karijoella ja Kauhajoella - loppusyksyn aikana ovat luvassa infot myös Kurikassa ja Isojoella.

Infojen tarkoituksena on jakaa nuorille (ja vanhemmille) tietoa nuorten monipuolisista kansainvälisyysmahdollisuuksista, kuten kielimatkoista, vaihdoista, kv-leireistä, opintomatkoista, vapaaehtoistyöstä ulkomailla jne. Vaihtoehtojahan piisaa! Samalla nuoret saavat esittää kysymyksiään kansainvälisyyteen liittyen.

Seuraavat kv-infot ovat:

  • 1.11 klo 18-20 nuorisotalo Kurnulla Kurikassa
  • 16.11 nuorten järjestämässä Kauhajoki 150v konsertissa koulukeskuksella
  • 22.11 klo 18-20 nuorisotalolla Isojoella

Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, ja niihin voi tulla yhdessä vaikkapa vanhemman kanssa.

Hankkeessa edistetään lisäksi suupohjalaisten yhdistysten kansainvälistymistä. Nyt kaipaamme yhteydenottoja seuroilta ja yhdistyksiltä, jotka haluaisivat twistiä toimintaansa kansainvälisen yhteistyön avulla. Tarjolla on niin seminaaria kuin opintomatkaakin!

Vielä 2018 vuoden puolella, pe 30.11, järjestetään päivän mittainen kotimaan opintoretki Etelä-Pohjanmaan alueella yhdistysten tekemiin kv-hankkeisiin tutustuen. Tuon matkan hinta on 10€. Ohjelma tarkentuu lähiaikoina, joten opintoretkestä kiinnostuneiden kannattaa pitää silmällä Leader Suupohjan nettisivua ja Facebookia.

 

 

Leader syksyn satoa

Leader-tilannekatsaus

Syksy on ollut hankerintamalla hyvin aktiivinen. Uusia hankehakemuksia valmisteltiin sillä tahdilla, että Leader Suupohjan hallituksen kokouksessa 13.9.2018 oli käsiteltävänä jopa 11 hankehakemusta. Loppuvuodelle on aktiivisuudesta huolimatta jonkun verran rahoitusta jäljellä ja näin ollen hyviä ja rahoitettavia hankehakemuksia voi jättää käsiteltäväksi niin yritys- kuin hanketukipuolellekin.

Hallituksen kokouspäivämäärät
Leader Suupohjan hallitus kokoontuu seuraavan kerran 8.11.2018 ja tätä kokousta varten voi hakemuksia jättää käsittelyyn vielä tämän viikon (vko 43) ajan. Vuoden viimeinen kokous pidetään 12.12.2018 ja hankkeet tulee olla tuota kokousta varten sisällä 26.11.2018 mennessä.

Vuoden 2018 viralliset rahoituspäätökset
Leader Suupohjan hallituksen hyväksymistä hankkeista on 40 saanut tämän vuoden puolella virallisen rahoituspäätöksen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta. Tämän lisäksi on tehty neljä kielteistä/hylkäävää päätöstä ja hakijan pyynnöstä peruttuja hankkeita on viisi.

Päätöksen saaneet yritystuet:
1. JO-rakenne Oy: Kääntöpöytäinvestointi, Kauhajoki
2. West IT Oy: West IT Oy:n investointitukihakemus, Karijoki
3. Steel-Bull Oy: Märkämaalaamo investointi, Teuva
4. Hakola Huonekalu Oy: Leikkuujärjestelmän hankinta, Kurikka
5. AK-Metalli Oy: Levytyökoneen hankinta, Kurikka
6. JamTop Oy: Reunalistoituskoneen hankinta, Kauhajoki
7. Suupohjan Perunalaakso Oy: Pariisiperunalinjasto, Karijoki
8. Tmi Keski-Harjan Metalli: Keski-Harjan Metallin toimitilojen laajennus, Kauhajoki
9. Tuisku Terveys- ja sosiaalipalvelut Oy: Tuiskusta Suomen paras, Kurikka
10. Niemistö Riikka: Ratsastuskenttä ja karsinat, Kurikka
11. Tella Oy: Tellan kansainvälistyminen, Kurikka
12. Laidun Hereford Oy: Leikkaamoinvestoinnin selvitys, Kauhajoki
13. Kroppani Oy: HUR Smart Touch älykuntosali, Kurikka
14. Lakeus Design Oy: CNC-jyrsinkone investointi, Kauhajoki
15. Mad Devil Oy: Lämmönsiirtotulostimen ja ICC-profilointilaitteen osto, Kauhajoki
16. JamTop Oy: Purunpoistojärjestelmä, Kauhajoki
17. Puu-Profile Finland Oy: Pakkauslinjasto, Isojoki
18. Manus Facere Finland Oy: Koneinvestointi, Kurikka
19. Mad Devil Oy: Halli-investointi

Päätöksen saaneet hanketuet:
1. Air Pilot ry: Kaikki ilmaan, Kauhajoki
2. Suupohjan Seutuverkko Oy: Tehokas tietoliikenne kyliin, Suupohja
3. Kauhajoen Metsästysseura ry: Kauhajoen metsästysseuran kehittämishanke, Kauhajoki
4. Isojoen kunta: Kuntopolku jokaaselle, Isojoki
5. Kauhajoki-Seura ry: Kotiseututieto digiaikaan, Kauhajoki
6. Proagria Etelä-Pohjanmaa ry: Villiruoka valuutaksi, Suupohja
7. Suupohjan Kehittämisyhdistys ry: Säpinä -teemahanke (sis. 24 eri yhdistysten toteuttamaa toimenpidettä), Suupohja
8. Sunrise Cruisers ry: Kiihdytysrata Botniaring, Kurikka
9. Isojoen-Karijoen Riistanhoitoyhdistys: Ekologista harjoittelua ampumasimulaattorin avulla, Karijoki ja Isojoki
10. Kurikan Hevosystävät ry: Käräjävuoren/Moljakan valmennusalueen laajentaminen, Kurikka
11. Kauhajoki-Seura ry: Kaikki kotona, Kauhajoki
12. Vesikiitäjät Kurikka ry: Digitaaliset näyttö- ja ajanottolaitteet, Kurikka
13. Teuvan Nuorisoseura ry: Vesikattorakenteen uusiminen ja LE-WC:n rakentaminen, Teuva
14. Kauhajoen Ampujat ry: Ilma-aseradan rakentaminen, Kauhajoki
15. Tainuksen Kyläyhdistys ry: Tainuksen korsun ennallistaminen, Kurikka
16. Suupohjan Kehittämisyhdistys ry: Pihat ja pientareet, Suupohja
17. Suupohjan Kehittämisyhdistys ry: Kiikarissa kansainvälisyys, Suupohja
18. Älläntikku ry: Luovan kylän vapaa-ajankeskus, Kurikka
19. Isojoen kunta, Monitoimikenttä, Isojoki
20. Metsähallitus: Lauhanvuoren Geopark-projektialueen matkailuinfran kehittäminen, Isojoki ja Kauhajoki

Yritysryhmähankkeet:

1. Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä: Markkinointivirittämö

Alueiden väliset tai kansainväliset Leader-hankkeet, joissa Suupohjan Kehittämisyhdistys ry on mukana:

1. Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari ry: Aktivointihanke maaseudun mikro- ja pienyritysten hallitustyöskentelyn kehittämiseksi
2. Satafood Kehittämisyhdistys ry: Lähiruoka ja maaseutumatkailu Leader Aktiivisen Pohjois-Satakunnan ja Leader Suupohjan alueella

Yksinkertaistettu kustannusmalli – kertakorvausmenettely käyttöön

Kertakorvausmenettely (lump sum) kannattaa valita hankkeen kustannusmalliksi, kun

  • hankkeesi on yleishyödyllinen investointihanke
  • hankkeessa on selkeä tavoite tai tavoitteita, jotka ovat helposti todennettavissa
  • hanke toteutuu varmasti suunnitelman mukaisesti.

Hankehakemuksessa tulee määrittää hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet sekä tavat, joilla hankkeen tulokset todennetaan.

Hankkeen kustannusarvio tulee laskea todellisten kustannusten perusteella ja kustannusten kohtuullisuus tulee arvioida jo hakuvaiheessa. Kertakorvaushankkeen tuen määrä lasketaan kunkin hankemuodon tukiehtojen mukaisesti, käyttäen hankkeeseen soveltuvaa tukiprosenttia.

Leader-ryhmä myöntää tuen euromääräisenä hankkeen tavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamiseksi. Tuki maksetaan, kun tavoite on saavutettu ja toimenpide on tehty. Kun maksatusta haetaan, tulee esittää saavutettu tulos. Kuitteja ei tarvitse toimittaa.

Kertakorvausmenettelyllä toteutettavaan hankkeeseen ei voi hakea muutosta. Hankkeen toteuttamisaikaan voi hakea jatkoa perustelluista syistä.

Tuen määrä kertakorvausmenettelyllä maksettavassa hankkeessa on enintään 100 000 euroa.

Kysy lisää kertakorvaushankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta Leader-ryhmästä tai paikallisesta ELY-keskuksesta.

Hankerekisteristä ideoita

Maaseutuvirasto pitää yllä valtakunnallista hankerekisteriä, josta voi selailla tietoja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020 rahoitetuista kehittämishankkeista sekä yritystuista. Tiedot hankerekisteriin tulevat Maaseutuviraston hallinnoimasta tietojärjestelmästä ja päivittyvät kerran vuorokaudessa. Linkki hankerekisteriin: http://www.mavi.fi/fi/tietoa-meista/tietopalvelut/Sivut/Hankerekisteri.aspx

Hanke- ja yritystukien haku, raportointi ja maksatukset tapahtuvat pääsääntöisesti sähköisenä Hyrrässä. Maksatuksen voi jättää paperisena, mikäli itse hankehakemuskin on jätetty paperisena.

 

Seuraa Leader Suupohjaa seuraavista kanavista:

www.leadersuupohja.fi
www.facebook.com/suupohjankehittamisyhdistys
twitter.com/sky_ry
www.instagram.com/leadersuupohja
www.facebook.com/groups/seikkailesuupohjassa
Youtube: Leader Suupohja