Leader Suupohjan sähköinen uutiskirje 1/2017 

 

Leaderit mukana vuosisadan uudistuksessa!

Uusi maakunta tulee 2019

”Valmistelutyö maamme tähän asti mittavimpaan aluehallintoremonttiin on kasvanut lumipallon lailla. Noin 600 eteläpohjalaista on mukana työryhmissä tai muissa elimissä rakentamassa uutta maakuntaa ja sen organisaatioita. Väliaikainen valmistelutoimielin aloittaa keskikesällä. Sen tehtävänä on mm. maakuntavaalien järjestäminen”, kirjoittaa maakuntajohtaja Asko Peltola Etelä-Pohjanmaan liiton Kynäälyjä -blogissa.

Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmät ovat mukana seuraavissa työryhmissä: Elinkeinot ja maaseudun kehittäminen (ELMA) -alatyöryhmä, Kulttuuri-alatyöryhmä, Kansainvälisyys-alatyöryhmä ja videossa esiintyvä elinkeinoasiamies Carita Latikka on TE-palveluiden kehittäminen -alatyöryhmässä. 

Tutustu vuosisadan uudistuksen perustietoihin ja kuule Suupohjan edustajan kommentit täältä. 

Videon on toteuttanut Leader Suupohjan toimistossa työkokeilun tammikuussa aloittanut datanomi Janne Taipaleenmäki.

Leader Suupohjan toimiston väki ja hallitus seuraavat ja tukevat uudistuksen edistystymistä omalta osaltaan.

 

Etelä-Pohjanmaan Leader-toiminnan 20-vuotisnäyttely tulee Suupohjaan

Ihmisen kokoisia ideoita 20 vuotta!

Euroopan Unioni toi mukanaan mullistavan tavan kehittää maaseutua; ideointimahdollisuus ja päätäntävalta annettiin paikallisille asukkaille. Seutukunnissa perustettujen yhdistysten kautta voitiin saada EU-rahaa paikallisiin hankkeisiin. Etelä-Pohjanmaan alueelle perustettiin Aisapari ry, Kuudestaan ry, Liiveri ry ja Suupohja ry. Leader-toiminnan aikaa on nyt eletty 20 vuotta.
Etelä-Pohjanmaata kiertävä Leader-toiminnan 20-vuotisnäyttely saapuu Suupohjaan helmikuuksi.
Näyttely on esillä Teknologiakeskus Logistialla ( 1.-12.2) ja Kauhajoen kaupungintalolla (13.-24.2) ja siihen voi tutustua aukioloaikoina. Huhtikuun ajan näyttelyyn voi tutustua Kurikan pääkirjastossa.
- Leikekirjoista koottu materiaali kertoo monipuolisen tarinan erilaisista onnistumisista 20 vuoden ajalta. Mukana on sekä yrityscaseja sekä yhdistyspuolen saavutuksia, kertoo toiminnanjohtaja Paavo Mattila. Hän kertoo, että näyttely tulee kevään myötä muuntumaan virtuaaliseksi.
- Muutamista hanke-esimerkeistä tullaan tekemään Mitä kuuluu nyt? -videototeutus.

20-vuotisesta Leader-toiminnasta koottiin myös Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien yhteinen juhlajulkaisu, joka kokoaa yhteen eteläpohjalaisen Leaderin historian. ”Onko mitään ikiaikaisempaa kuin joet ja lakeus? Niihin verrattuna 20 vuotta tuntuu lyhyeltä hetkeltä.” Näin juhlallisilla sanoilla avataan Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien tuore Uhoomatta parhaat -julkaisu, joka on lähetetty kaikkiin maakunnan kirjastoihin lahjana suomalaisen Leader-toiminnan juhlavuoden kunniaksi. Yli 40-sivuinen teos rakentuu virtaavan joen mukana kulkevaan aikajanaan sekä neljään Leader-toiminnan ytimessä olevaan teemaan, joita ovat Kotiseutu, Yrittäjyys, Tulevaisuus ja Kivijalka. Kesällä 2016 kuvattiin myös Matka halki jokilavean -lyhytelokuva, joka kertoo yhdestä päivästä, yhdestä matkasta halki Etelä-Pohjanmaan. Sekä sen ihmisistä, jotka tekemisen palolla lisäävät jokivarsien ja lakeuksien laitojen elinvoimaisuutta joka päivä. 

  

 

Leader-toiminnan 20-vuotisnäyttely Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksessa

 

 


 "Aina oppii uutta, kun lähtee kylille"

  • Yhdessä enemmän!  

Järjestötoiminta ja erityisesti yhteisöllisyys järjestötoiminnassa on suuri voimavara ihmisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisääjänä. Hyvä ja toimiva yhdistys toimii sosiaalisena yhteisönä jäsenilleen. Suupohjan alueeltakin löytyy vahvaa yhdistystoimintaa ja talkoohenkeä, joka pitää kylät ja asuinympäristömme elinvoimaisina ja viihtyisinä ja luo mahdollisuuden myös uudenlaisten toimintamallien kehittelyyn ja kokeiluun. Kylille-hanke tukee kyliä ja yhdistyksiä mm. järjestämällä monenlaista koulutusta. Seuraavan koulutuksen aiheina on mm. Marttojen menestysresepti sekä yhteisöllisyyden merkitys järjestötyössä.

Yhdessä enemmän! Torstaina 16.2 klo 18 – 21 Pakarin Vintti, Ojalan Pakari, Topeeka 42, Kauhajoki

Yhteisöllisyys ja ihmisten johtaminen hyvässä seurassa
Yhdistystoiminta perustuu yhdessä tekemiseen. Hyvä yhdistys on yhteisöllinen, mutta mitä yhteisöllisyys itse asiassa on ja miten sitä luodaan? Koulutuksessa pohditaan myös yhteisöllisyyden nykypäivän haasteita ja kysymystä, miten johtaa erilaisia ihmisiä. Onko vapaaehtoisuudella tulevaisuutta? Kouluttajana toimii PLU ry:n seurakehittäjä Kirsi Martinmäki.

Vaikuttavaa järjestötyötä
Kuulemme myös Marttojen menestyksen salaisuuden. Marttaliiton kehitysjohtaja Marjahelena Salonen kertoo puheenvuorossaan mm. miten Martat ovat onnistuneet saamaan järjestön uuteen nousuun.

Tervetuloa kaikki osallistumaan, oppimaan ja viihtymään yhdessä! Koulutus on kaikille avoin ja ilmainen ja koulutuksen alussa tarjoamme pullakahvit!

 

  • Kiertävä kahvila – tietoa, taitoa ja yhdessäoloa!

Olemme järjestämässä 100-vuotiaan Suomen kunniaksi Kiertävä kahvila tapahtumasarjaa Suupohjan ja Kurikan alueella. Kiertävän kahvilan tavoitteena on tuoda tietoa palveluista kylille ja tuoda kyläläiset yhteen mukavan yhdessäolon merkeissä. Vuoden aikana järjestämme 10 tapahtumaa 5 kunnan alueella. Iltojen ohjelmassa mm. lyhyitä tietoiskuja palveluistamme ja hankkeidemme toiminnasta sekä värikkäitä taide-, teatteri- ja musiikkiohjelmanumeroita. Tarkoituksena on saada mukaan jokaiseen iltaan pieni kansainvälinen osio maahanmuuttajan puheenvuoron tai kuvaesityksen kautta. Tarjoiluun varaamme myös oman monikulttuurisen lisämme. 
Tapahtumissa mukana ovat SEK:n Kansainvälisyyskeskus INKA, E-P:n Nuorisoseura sekä mm. Kulttuurikylpy-, Digitaalinen maaseutu-, Kylille-, ja Kulttuuribuumi-hankkeet.
Yhteistyöllä kylät pysyvät elävinä myös seuraavat 100 vuotta!

Ensimmäiset Kiertävä kahvila päivät ovat:

torstaina 16.3.2017 klo 18 - 20 Isojoki, Vanhankylän nuorisoseura

tiistaina 28.3.2017 klo 18 - 20 Teuva, Pappilankaan hiihtomaja

 

Nummikodilla kyläillassa

Avoimet Kylät -päivänä 10.6. juhlitaan satavuotiasta Suomea. Nyt kaikki kylät suunnittelemaan omaa tapahtumaanne, pientä tai suurta, juuri oman kylänne näköistä! 

Kutsumme jokaisen kylän juhlistamaan satavuotiaan Suomen itsenäisyyttä! Juhlia voi järjestämällä oman näköistään toimintaa Avoimet Kylät -päivänä. Tapahtumapäivä järjestetään valtakunnallisesti jo kolmatta kertaa. Nyt Suomen juhlavuonna 2017 mukaan toivotaan entistä useampia kyliä moninaisine tapahtumineen. Viime vuonna mukana oli 400 kylää, tänä vuonna tavoitteena on vähintäänkin kaksinkertaistaa tapahtumia järjestävien kylien määrä. Suomen Kylätoiminta ry saa tukea Suomi 100-ohjelmasta, joten se voi edellisvuosia enemmän satsata valtakunnalliseen  markkinointiin ja esim. tienvarsikyltteihin  Kylille- hanke hoitaa alueellamme tapahtumapäivän yhteismarkkinoinnin, mediatiedottamisen ym.  Muutama kylä on jo ilmoittautunut mukaan, ilmoittautukaa tekin!

Toivottavaa on, että mahdollisimman monella kylällä lähdetään innolla mukaan taas tähän koko maan laajuiseen tempaukseen kylätoiminnan puolesta! Päivän valtakunnalliset sivut löytyvät osoitteesta www.avoimetkylat.fi
Kylät voivat ilmoittautua ja kysyä lisätietoja Tuijalta tuija.takamaki@leadersuupohja.fi, 040 7055 801

 

 

Koulutusta tarjolla!

  • Yhdistyksen jäsen, yrittäjä, harrastuksen vetäjä tai innokas suupohjalainen!

Suupohjan tapahtumakalenteri on kaikkien seutukuntamme toimijoiden käytössä. Sitä voi käyttää kanavana yrityksen, organisaation, yhdistyksen tai urheiluseuran tapahtumista tiedottamiseen.

Kaikille avoin ja ilmainen tapahtumakalenteri-info järjestetään
ma 6.2.2017 klo 18 Karijoen kunnantalolla
ti 7.2.2017 klo 18 Isojoen kunnantalolla
ke 8.2.2017 klo 18 Teuvalla TEAK:n tiloissa
to 9.2.2017 klo 18 Kauhajoen kaupungintalolla

Tilaisuudessa opitaan käyttämään Suupohjan tapahtumakalenteria. Koulutusmateriaalin saa mukaan. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tervetuloa!

Lue lisää: suupohja.fi/tapahtumat.

 

  • Tule oppimaan kehittämisprojektityöstä!

Kauhajoen kansalaisopisto käynnistää helmikuussa viiden opintopisteen laajuisen kehittämisprojektin suunnittelu ja johtaminen -opintokokonaisuuden yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, Leader Suupohjan ja SeAMK:n Maakuntakorkeakoulun kanssa.
-Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa määritellä hankesuunnittelun keskeiset käsitteet, soveltaa erilaisia suunnittelumenetelmiä ja -työkaluja projektien suunnittelussa ja hallinnassa, laatia suunnitelman hankkeelleen, ja osaa tunnistaa projektien suunnittelun ja johtamisen tärkeyden, kertoo kehittämispäällikkö Hanna-Leena Pihlajaniemi Leader toimistolta.
Kokonaisuuden kouluttajina toimivat Maakuntakorkeakoulun tutorit, Leader Suupohjan asiantuntijat sekä Ins. KTM Leena Manninen.
Lisätietoja: Niina Kiprianoff, niin.kiprianoff@kauhajoki.fi
puh. 040 184 0113

Katso esite koulutuksesta tästä.

 

 

 

Suomi 100- juhlavuoden aluetuet ja Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston apurahat haussa 10.2. saakka

- Etelä-Pohjanmaan liitto myöntää aluetukea mm. kuntien, seurakuntien, yhdistysten ja järjestöjen hakemille juhlavuoden hankkeille tietyin edellytyksin: Hanke täytyy olla hyväksytty valtioneuvoston kansliassa Suomi 100 -ohjelmaan. Lisäksi on oltava kyse erityisestä, Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvästä tai sitä juhlistavasta hankkeesta, kuten tapahtumasta, tilaisuudesta, näyttelystä, teoksesta, kehitysprojektista, päätöksestä tai kampanjasta. Lisätietoja: http://www.epliitto.fi/ajankohtaista/suomi-100--juhlavuoden-aluetuki-jalleen-haettavissa

- Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston erityisiä painopisteitä vuonna 2017 ovat lasten ja nuorten kulttuuri sekä alueen elinvoimaa ja identiteettiä uudistavat hankkeet. Jaossa on yli miljoona euroa ja pienin myönnettävä apuraha on 2 000 euroa. Haku tapahtuu sähköisessä hakujärjestelmässä. Hakuohjeet: www.skr.fi/ep

 

Suomea juhlitaan myös istuttamalla tulevaisuuden kuusia

Pohjois-Karjalasta käsin on haastettu kaikkien maakuntien kyliä osallistumaan koko kansan Tulevaisuuden kuusi -kampanjaan istuttamalla esimerkiksi kylätalon pihalle juhlavuoden kuusi. Niitä voivat istuttaa yksityiset ihmiset, kunnat, kirkot, koulut, yritykset ja yhdistykset. Istutuspäiväksi suositellaan 12.5. eli Snellmanin päivää.  4H-yhdistykset myyvät 100 euroa maksavaa pakettia, johon sisältyy plakaatti, kirja sekä kuusentaimi. Kampanjan tuotto ohjataan rahastoon, joka sijoittaa lasten ja nuorten ympäristökasvatukseen. 4H-nuorten saama osuus paketin hinnasta on viidennes. Lisätietoja ja tilausohjeet: http://www.tulevaisuudenkuusi.fi/

 

 

Leader-tilannekatsaus

Leader Suupohjan hallitus kokoontui vuoden 2016 aikana yhdeksän kertaa. Kokoukset pidettiin kesäaikana toiminta-alueen eri kunnissa ja talviaikaan pääosin Kauhajoella. Leader Suupohja vastaanotti varsinaisia hankehakemuksia vuoden aikana 35 kpl, joista yritystukia oli 20 ja hanketukia 15. Suurin osa hakemuksista jätettiin Hyrrä-järjestelmän kautta. Hallitus käsitteli varsinaisten hankehakemusten lisäksi useita hankeaihioita.

Vuoden 2016 viralliset rahoituspäätökset

Leader Suupohjan hallituksen hyväksymistä hankkeista 33 sai virallisen rahoituspäätöksen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta viime vuoden aikana.

Päätöksen saaneet yritystuet:

HiljaHelena Ky, Kurikka
Erikoismaalaus N. Myllymäki, Kauhajoki
Lakeus Design Oy, Kauhajoki
Sirpa Hasunen, Kauhajoki
Koneistamo Kivelä Ky, Kurikka
Rintaluoma Oy, Teuva
Mad Devil, Kauhajoki
Hakola Huonekalu Oy
Leo-Matti Ojala Oy
Artemis-Steel Ky
Fysioterapia Forte Oy
KO-HO Industrial Design Oy
Tähtifysio Sari Varala Oy
P. Rotola-Pukkila Oy
Meteora Oy
KH-Katsastus Oy
Ranitek Oy

Päätöksen saaneet hanketuet:

Teuvan Rivakka ry: Pappilankankaalle liikunnasta iloa, Teuva
Jyryn Kyläyhdistys ry: Grillikota, Kurikka
Etelä-Pohjamaan Nuorisoseura ry: Kulttuuribuumi!, Suupohja
Nummiska Tiimi ry: Nummiska 2015, Kauhajoki
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy: Alihankintayritysten toimintaedellytysten parantaminen, Suupohja
Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä: Kulttuurikylpy, Suupohja
Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä: Digitaalinen maaseutu
Kauhajoen Ampujat ry: Elektronisten ampumaratalaitteiden hankinta ja ratojen muutostyöt
Kurikan Metsästysseura ry: Projekti Pirttimaa
Kurikan kaupunki: Elämyksellinen Botniaring
Isojoen-Karijoen 4H-yhdistys ry: Pruukatahan olla följys
Komsin Kyläseura ry: Komsi saunoo
Jurvan kirkonkylän Hirviseura ry: Joupin majan talousrakennus ja keittiö
Suuopohjan Kehittämisyhdistys ry: Toimintaraha 1 ja TUUmasta TEEmaan -teemahanke

VIRE-rahaa nuorten ja yhdistysten projekteihin myönnettiin vuonna 2016 yhteensä 7171,15 euroa:

Kurikan Helluntaiseurakuntayhdistys ry
Luovan nuorisoseura ry
Kokon Kyläseura ry/Nuorisojaosto
Kauhajoen 4h
Isojoen-Karijoen 4h
Luovan nuorisoseura ry
Kainaston etel. Maa- ja kotitalousseura
MLL Kauhajoki
Rasti-Kurikka ry
Horon nuorisoseura ry
Isojoen-Karijoen 4H-yhdistys
MLL Kauhajoki
Lauhanmaan Kyläseura ry
Tukiryhmä Minnea ry
MTK-Isojoki Ry

Leader Suupohjan hallituksen kevään 2017 kokouspäivät ovat

  • 28.1.
  • 14.3. (hakemukset valmiina 27.2.)
  • 25.4. (hakemukset valmiina 10.4.)
  • 30.5. (hakemukset valmiina 15.5.).

Hankehakemukset tulee olla valmiina kokouskäsittelyä varten kahta viikkoa ennen maanantaihin mennessä joko Hyrrä-järjestelmässä tai paperisena Leader Suupohjan toimistolla.

Yhdistyksen vuosikokous pidetään 25.4.2017 Isojoella. Kutsu kokoukseen julkaistaan myöhemmin.

Valtakunnallinen hankerekisteri
Hanke- ja yritystukien haku, raportointi ja maksatukset tapahtuvat nyt pääsääntöisesti sähköisenä Hyrrässä. Maksatuksen voi jättää paperisena, mikäli itse hankehakemuskin on jätetty paperisena. Maaseutuvirasto on perustanut valtakunnallisen hankerekisterin, josta voi selailla tietoja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020 rahoitetuista kehittämishankkeista sekä yritystuista. Tiedot hankerekisteriin tulevat Maaseutuviraston hallinnoimasta tietojärjestelmästä ja päivittyvät kerran vuorokaudessa. Linkki hankerekisteriin: http://www.mavi.fi/fi/tietoa-meista/tietopalvelut/Sivut/Hankerekisteri.aspx.

 

 

Hallitus kävi 5.7.2016 tutustumassa Fysioterapia Forten uuteen toimipisteeseen Teuvalla.
Kuvassa yrittäjä Veli-Pekka Haapala.  

  

Seuraa Leader Suupohjaa seuraavista kanavista:

www.leadersuupohja.fi
www.facebook.com/suupohjankehittamisyhdistys
twitter.com/sky_ry
www.instagram.com/leadersuupohja
www.facebook.com/groups/seikkailesuupohjassa
youtube